Elämä USA:ssa

Amerikkalaista elämää
Päiväsi Yhdysvalloissa saattaa alkaa aikaisemmin kuin Suomessa, ensimmäinen koulutunti voi olla jo klo 07:30. Toimintasi, myös harrastukset, tulee olemaan hyvin koulukeskeistä. Kouluilla on tarjolla erilaisia harrastekerhoja ja joukkueita, tarjonta vaihtelee paikkakunnittain ja kouluittain. Joka tapauksessa sinulla tulee olemaan paljon vaihtoehtoja. Isäntäperheesi äiti saattaa viedä sinut katsomaan uuden koulusi peliä heti ensimmäisenä viikonloppuna. Eikä se johdu siitä, että hänen oma lapsensa pelaisi joukkueessa, vaan yhtä lailla koska naapurin lapset ovat joukkueessa. Tämä on myös tapa viettää aikaa, eikä mene kauaa, kun sinä olet jo osa tätä kaikkea.

Urheilu ja harrastukset koulussa
Koulupäivän päätteksi on harjoitukset! Harjoituksilla tarkoitetaan kaikkea mahdollista, koulun urheilujoukkueen harjoituksista bändin, kuoron tai koulun musikaalityöryhmän harjoituksiin. Tai vaihtoehtoisesti osallistut koulun vuosikirjan tekemiseen, oppilaskunnan toimintaan tai mitä tahansa mitä oletkin valinnut tehdä. Amerikkalainen koulu todella ottaa oppilaansa mukaan toimintaan. Sinulle voi olla uutta se, että sinun odotetaankin osallistuvan koulun harrastuksiin tai joukkueisiin. Tämän kanssa kannattaa olla oma-aloitteinen ja kysyä kaikista mahdollista kerhoista, joihin voisit ilmoittautua. 

Opettajat ovat mukana myös oppituntien jälkeen, monet valmentavat koulun joukkueita koulupäivän jälkeen. Koulun henki ja värit tempaavat mukaansa! Tulet pian huomaamaan, että tämä kaikki on osa jokapäiväistä elämääsi vaihto-oppilaana Amerikassa.

Elämää isäntäperheessä 
Kuten täällä Suomessa kaikki perheet ovat erilaisia, joista jokaisella on omat tapansa ja perinteensä. Kaikki eivät syö pelkkää pikaruokaa, toisaalta kaikki eivät myöskään kokoonnu yhteiselle illalliselle joka päivä. Jotkut perheet voivat olla erittäin aktiivisia ja mukana kaikenlaisessa toiminnassa. Yhtä lailla on perheitä, jotka viettävät enemmän aikaa kotona. Lähdettyäsi vaihto-oppilaaksi Amerikkaan tulet pian huomaamaan etteivät monet ennakkoluuloista pidä paikkaansa.

Amerikkalaiset ovat ylipäätään vaivattomia ja heidän kanssaan on helppo tulla toimeen. Tulet tuntemaan itsesi osaksi kokonaista yhteisöä, et pelkästään osaksi perhettäsi. Ota kaikki irti vuodestasi vaihto-oppilaana: kokeile monia erilaisia juttuja, tapaa kivoja ihmisiä ja hanki itsellesi elämän mittaisia kokemuksia ja elämyksiä. 

Close
Kiitos mielenkiinnostasi Exploriuksen ohjelmia kohtaan! Vastaanotettuamme yhteystietosi lähetämme pyytämäsi materiaalit tai soitamme sinulle. Henkilötietosi säilytämme turvallisessa paikassa emmekä anna niitä kolmennelle osapuolelle. Olemalla postituslistallamme saat ajoittain tietoa tarjouksista, uutisia ja kutsuja Exploriuksen tapahtumiin. Valitse alla olevista vaihtoehdoista hyväksytkö ehdot.