Korkeakoulut Yhdysvalloissa

Opiskelu ulkomailla yliopistossa kiinnostaa monia mutta tähän asti opiskelu USA:ssa on useimpien kohdalla jäänyt vain haaveeksi korkeiden lukukausimaksujen takia. Explorius Collegen kautta sinulla on mahdollisuus saada opiskelupaikka USA:ssa kohtuuhintaan!

Amerikkalaiset yliopistot ja colleget houkuttelevat monia monipuolisten ainevalikoimiensa sekä urheilu- että vapaa-ajan toiminnan takia. Exploriuksen kautta saamasi stipendi on laaja, opintomaksujen lisäksi stipendillä katetaan myös asumis- ja ruokakuluja. Tulet asumaan kampuksella toisten opiskelijoiden kanssa ja kokemaan aitoa, amerikkalaista kampuselämää. Opintojen ja vapaa-ajantoimintojen yhteydessä solmit elinikäisiä suhteita niin amerikkalaisiin kuin kansainvälisiinkin opiskelijoihin.

Ulkomailla opiskelu on yhä tavallisempaa ja monet suomalaisopiskelijat pyrkivät opiskelemaan ulkomailla edes yhden lukukauden verran. Maailmanlaajuisesti kiinnostavin opiskelumaa on Yhdysvallat ja amerikkalaisissa korkeakouluissa on jatkuvasti noin 600 000 ulkomaalaista opiskelijaa. Amerikkalaisten korkeakoulujen laajat kurssivalikoimat ja hyvin järjestetty opiskelijaelämä saavat tuhannet kansainväliset opiskelijat valitsemaan opinnot USA:ssa omassa kotimaassa suoritettavien opintojen sijaan.

Opiskelu Yhdysvalloissa on hyvä vaihtoehto seuraavista syistä:

  1. Korkeat laatuvaatimukset ja laajat ainevalikoimat – lähes rajattomat opintomahdollisuudet
  2. Upea opiskeluympäristö – kampukselta löytyy kaikkea, asut ja opiskelet yhdessä amerikkalaisten ystäviesi kanssa!
  3. Kehitä englanninkielentaitoasi sekä vahvista ansioluetteloasi kansainvälisillä kokemuksilla!
  4. Saat kansainvälisen yhteysverkoston sekä ystäviä ympäri maailmaa!